III. Ja sitten oli kevät… Johan Calmin muistelot Katsomme kevättä… Tui, tui, pruu, Helka ja Heluna…, huusi mies, laiha tummapukuinen mies, lehmiaidan vieressä. Toinen mies meni suoraan kompostille katsastamaan miten komposti muhii. ¬Ihmettelin. –On se ihme, että kevät sittenkin tuli…, sanoi vanha nainen. Ainahan keväät tulevat toistensa jälkeen, ajattelin. Sota oli loppunut, oli kevät. Häkäpönttöauton savu tuntui vielä sieraimissa. Katsomme Herttaa… Heluna oli ruskea nutipää, länsisuomen lehmä. Vasikka oli väärinpäin Helunan vatsassa. Lääkäri yritti kääntää vasikkaa oikeinpäin, veti takajaloista. Vasikka putosi hervottomana navetan lattialle. Heluna nuoli sinistä vasikkaa. - Se elää. ¬– Sen nimi on Hertta. Keinosiementäjä oli käynyt syksyllä. Nikkilä radan takaa, toi keinosiemennyksen Suomeen. Hertalla oli punaisia laikkuja. Hertta on uuden ajan airut, ayrshir-vasikka, ensimmäisiä Suomessa. Katsomme Kevään pyhitystä… Maito oli laskeutunut Helunan utareisiin. Aili , Kanniston emäntä, lypsi lehmän, otti saunakipon ja kaato ternimaitoa kippoon, ja antoi loput Helunalle. Kuljimme peräjalkaa ylös rinnettä kolmen kiven luo. Kuppikivessä oli syvennys, johon kaadettiin ternimaito kevään pyhitykseksi. Hertta oli pelastunut. Markku Laitakari FM, 2017. Katsomme Kanniston Uhrikiveä… Aili Laitakari uhrikiven edessä Vili koiran kanssa Kannistossa. (Maaria n. 1960-luvulla, ©Markku Laitakari). Kuvakollaasi Kanniston tila (1937–2011) (© Markku Laitakari). Kuvassa: Aili, Markku ja Kaarle Laitakari, taustalle Vihtori Nyberghin muotokuva lehtihaastattelu (Rauhanpuolustaja-lehti n. 1952 ?) (© Markku Laitakarin kokoelmat). Aili Laitakari vei ternimaitoa lehmän poikimisen jälkeen uhrikivelle (1940-luvum lopulla), uhrina pellon hengille. Uhrikivellä on kuppikiven muoto. Kiviä on kolmen kiven muodostelma, joiden keskeltä nousee nykyisin pieni tammen vesa. Kivi sijaitsee ikiaikaisella Pajuntiellä Maarian pitäjässä Paimalankylän rajamailla, lähellä Saramäen kylän rajaa (Kapanalhonkatu 13). Lähellä kulkeva Pajuntie hevostie yhdisti Saramäen kylät ja Pajunkulman toisiinsa, sekä tietä pitkin mentiin Turkuun. Uhrikivi sijaitsee metsän reunassa alas laskevassa niittumaisemassa, peltojen yläpuolella. Aili Laitakari antoi lahjoja myös metsälle kantojen koloihin menninkäisille. Puut piti kiertää niin, ettei jäänyt puun vangiksi, palata aina samaa kautta ja samaa polkua. Matkalle lähdettyä ei saanut palata takaisin, jos oli unohtanut jotakin kotiin. Aili Laitakari uskoi vahvasti enteisiin, ennusmerkkeihin ja uniin. Unien selityskirjaa hän luki säännöllisesti, samalla kun kävi kristillistä kirjekurssia 1940-luvun lopulla. Ailin ja hänen äitinsä tarina… Aili Laitakari 1906¬–1995, os. Tervo, (Markku Laitakarin äiti) oli syntynyt Helsingissä 1906, Aili Tervo oli oppinut ruotsin kielen Helsingin Vanhassa kaupungissa. Perhe muutti yksikieliseen Ouluun 1910. Perhe muutti Tampereen kautta Turkuun. Perhe asui Kärsämäen ampumakentällä lähellä Pirunpesää 1920¬–1937-luvulla. He pitivät kioskia sotilaille. Aili Laitakari työskenteli Hellaksen karamellitehtaassa ja opiskeli Työväen opistossa filosofiaa ja sai erityisluvan (mustakirja) opiskella professori Uno Harvan johdolla Turun yliopistossa.