Vanha Kainulaisen suvun uhrimänty, joka myöhemmin opittiin tuntemaan nimellä "Lönnrotin petäjä". Tämän puun alla Elias Lönnrot istui 1828 kuuntelemassa ja kirjaamassa muistiin Juhana Kainulaisen laulamia runoja, kansanuskomuksia ja loitsuja. Mutta perimätieto kertoo, että jo kauan ennen tätä, puuta oli pidetty uhri- ja pitämyspuuna. Tiettävästi vielä Juhana Kainulaisen isä Lauri on ripustanut puun oksille kaatamiensa karhujen ja susien kallot karhulauluja laulaen. (Kovalainen & Seppo 1997: Puiden kansa). Muistan, kuinka lapsena yritin etsiä katseellani puun latvuksesta erikoisia muotoja, yritin hahmottaa, miltä karhunkallo näyttäisi, jos sitä katsoisi kaukaa puun juurelta. Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin etsin edelleen. Mutta puu on elänyt ja karhulaulujen ajoista on kulunut jo vuosisatoja. Vilkkaalla mielikuvituksella menneistä ajoista voi nähdä vilahduksen tai kuulla runonlaulajien ikiaikaisia sävelmiä tuulen humistessa uhripuun oksilla. Kerrotaan, että petäjässä kasvaa sekä koivu, että pihlaja. Ja vaikka karhunkalloa en kameraan löytänytkään, niin löysin kuitenkin sen pihlajan.