Yksi merkityksellisimpiä ja samalla piilotetuimpia hiisiä Suomessa on Maarian Kärsämäen hiisi. Sillä on merkityksellinen rooli siihen, että Maariassa kasvanut arkeologi A.M. Tallgren uudelleen havaitsi suomalaisten hiisien olemassaolon 1930-luvulla. Samalla se on ehkä eniten piilossa, sillä se on ollut jo pitkään Turun kaupunkirakenteen ympäröimä. Silti myös rakennettuna kulttuuriympäristönä hiiden omalaatuinen tunnelma on aistittavissa niille jotka ymmärtävät, että se on siinä. Vaikka alueella on mm. omakotitaloja, teollisuusrakennuksia ja 1800-luvulla rakennettu koulu, on myös osa metsästä säilynyt. Vaikka turkulaiset pitävät itseään usein hyvin historiatietoisina, hyvin harva on kuitenkaan kuullut, että Kärsämäen kaupunginosassa on rikas rautakautinen asutuskeskus ja "kaupunkiin unohtunut" pyhä metsikkö.