Korkealle kohoavat hiekkakiviseinämät pääskynkoloineen, niiden yllä taivaisiin kurottavat kuusikot ja leppoisasti humisevat hongat. Ahjajoki omassa uomassaan, luolat legendoineen ja parantavine vesineen. Kaiken kattona huikean sininesenä kaartuva taivaankansi. Siinä pyhyyttä kerrakseen, niin muinaisille kuin nykyisillekin ihmisille. Kokonaisuus, jonka pyhyydestä haluaa nauttia kerta kerran jälkeen. Paikka, joka näyttäytyy eri vuoden-ja vuorokaudenaikoina aina uudenlaisena. Paikka, jonka suuruus on joskus pilkottava palasiksi, ja kuunneltava juuri niitä elementtejä, jotka sinua kutsuvat tänään. Eräänä elokuisena varhaisaamuna, valon verkkaisen lisääntymisen aikana, metsänväen vielä nukkuessa, heilui hopeinen naava hiljakseen kuusessa samalla, kun aurinko hellävaroen herätteli joen mutkaa. Kaikki oli juuri siinä, hyvin.