HIITE MAJA

Tältä vuodelta on päättynyt 18. kansainvälinen perinteen tuntemien pyhien luonnonpaikkojen valokuvakilpailu eli Hiisien kuvakilpailu. Arviointiraati jakoi 22 kategoriassa 24 palkintoa. 1000 euron pääpalkinnon sai Leida Laureliine Uusibekin kuva ”Ylittäessä jokea”. Maalauksellisessa voittokuvassa on kuvattu Otepään kunnassa sijaitseva Väike-Emajõgi (Pikku-Emäjoki) eli Pühajõgi (Pyhäjoki).

Sukukansojen palkinnon voitti Vadim Madijarovin valokuva ”Sultan keremet", jossa näkyy Venäjän Baškortostanissa sijaitseva marien hiisipaikka. Suomen palkinnon sai Kimmo Salmisen ”Pyhävaaran kinokset”. Suomeen menivät myös Saarten ja Maailman palkinto, joiden voittokuviin Elias Oksanen on taltioinut Karjalassa sijaitsevan pyhän Kolin näkymiä. Nuorten palkinnon voitti Joshua Kaarel Martinin kuva Hiidenmaan Muinaisen sopimuksen kivistä. Nuorten II palkinnon sai 10-vuotiaan Ermina Batistan kuva Saarenmaan Tõnijan hiidestä.

Palkinnon voittivat myös (kategoriassa):
Sven Začek (hiisi) – Saarenmaan Undvan kylän pyhä suosaari
Leida Laureliine Uusbek (puu) – Otepään kunnan Restun kylän Kiisan hiisitammi
Mick Pedaja (kivi) – Torin kunnan Urumarjan kylän Võnnukivi
Andres Papp (vesistö) – Jägalan vesiputous
Andres Papp (luonnonsuojelu, terveys) – Järvamaan Prandin lähde ja hiisi
Andres Papp (Virumaa) – Altjan kylän Titekivi
Andres Papp (erikoispalkinto) – Järvamaan Võõbun kylän Pühajärv
Sten Siniallik (annit) – Pärnumaan Kamalin kylän hiisipaikka
Regina Herodes (tavat) – Tallinnan Irun hiisi
Kaja Liilia Fridolin (hiiden tuska) – Lääne-Virumaan Ebaveren hiisimäki
Heili Kalbri (perinne) – Otepään kunnan Kureveren kylän Kihun kivi
Elina Kübarsepp (Vanha-Võromaa) – Suuri Taevaskoda
Tõnis Argus (Läänemaa) – Lääne-Nigulan kunnan Jõgisoon kylän Hiiekivi
Nadežda Mihhailova (Harjumaa) – Viimsin kunnan Randveren kylän Kotkakivi

Lisäksi palkittiin parhaimmat videot. Liikkuvan kuvan I palkinnon voitti Mick ja Angelija Pedajan lumoava ”Hiiesüda” (Hiiden sydän), jossa näkyy Pärnujoessa sijaitseva Võnnukivi. Liikkuvan kuvan II palkinnon sai taas Marii Maria Ålundin murheellinen video Põltsamaan kunnassa sijaitsevasta Tõiveren hiidestä, jota uhkaavat tuulivoimalat.

Voittajakuviin voi tutustua osoitteessa: https://www.hiis.ee/kuva/fi/uutiset/5258

Arviointiraatiin kuuluivat luontovalokuvaaja Arne Ader, luontotoimittaja Helen Arusoo, valokuvaaja Kiur Kaasik ja fennougristi Patrick O’Rourke. Perinteen palkinnon valitsi Viron kirjallisuusmuseon kansanperinnearkisto ja Vanhan-Võromaan palkinnon taas Võron instituutti. Kuvakilpailun voittajat palkitaan juhlatilaisuudessa, joka järjestetään 22. marraskuuta klo 13 Tartossa, Viron kirjallisuusmuseon salissa (Vanemuise tänav 42).
Hiisien kuvakilpailun tavoitteena on kunnioittaa perinteen tuntemien pyhien luonnonpaikkojen kulttuuri- ja luonnonperintöä, tallentaa niiden tila sekä ohjata ihmisiä käymään ja pitämään pyhiä paikkoja. Kilpailussa keskitytään uralilaisten kansojen pyhiin luonnonpaikkoihin ja se järjestetään viroksi, suomeksi ja venäjäksi.

Hiisien kuvakilpailun on järjestänyt Hiite Maja -säätiö vuodesta 2008 lähtien. Yhteistyökumppanit ovat Taivaannaula, Viron kirjallisuusmuseon kansanperinnearkisto ja Võron instituutti. Tukijoita ovat mm. Viron kulttuuripääoma, Fenno-Ugria, Viron perinnemusiikin keskus, Virun instituutti, Maavalla Koda, Tihusen hevosturismitila Tagaväljan tila, Alar Krautmanin terveysakatemia, Hiiepaik jm.

Palkittuja töitä voi käyttää ilmaiseksi mediassa kuvakilpailun esittelemiseksi, kun viittaa kuvaajaan ja kuvakilpailuun.

Kaikki kilpailuun lähetetyt kuvat löytyvät osoitteessa: https://www.hiis.ee/kuva/fi/2025

Kaikki kilpailuun lähetetyt videot löytyvät osoitteessa: https://www.hiis.ee/kuva/fi/2025-videod